Hämmästyttää kummastuttaa

Ei ihme, jos pieni kulkija hämmästelee ja kummastelee – maailmassa riittää ihmeteltäviä asioita loputtomasti. Harmi, jos suuremmat kulkijat eivät sitä aina muista.

1. Auringossa aina varjo seuraa kulkijaa.
Kun päivä painuu pilveen niin varjo katoaa.

Lucky Luken sanotaan ampuvan varjoaan nopeammin. Tarkkaan ajatellen siihen nyt pystyy kuka vaan. Kaikki ovat varjoaan nopeampia. Aina. Ihan vähän, mutta kuitenkin. Varjo liikahtaa vasta, kun sen taustana oleva valo ehtii perille. Valo on nopea, mutta ei äärettömän nopea.

Lucky Luke on tietysti nopea vetäjä, mutta lisäksi Luken luotikin on mahdottoman nopea. Sekin ehtii perille ennen varjo on ehtinyt vetää asettaan esiin. Oikeasti valo (ja sen luoma varjo) on noin miljoona kertaa luotia nopeampi ja samalla nopeinta mitä on. Mikään rakettikaan ei voi koskaan ohittaa valoa. Valo menee niin lujaa, että sen mielestä mihinkään ei ole yhtään matkaa eikä matkantekoon siksi kulu ollenkaan aikaakaan.

Tavalliset kulkijat ovat valoon verrattuna hitaita. Varjo seuraa heitä käytännössä saman tien. Varjo syntyy, kun valon hiukkaset eivät pääse läpi, vaan imeytyvät kulkijaan tai heijastuvat takaisin (tai siroavat jonnekin). Jos kulkija on sininen sammakko, suuri siitä takaisin säteilevästä valosta on sellaista, joka näyttää siniseltä. Ikkuna päästää tavallista valoa hyvin läpi, mutta huonosti näkymätöntä ultraviolettia valoa; siksi ikkunan takana ei juuri rusketu.

Jos auringon tielle sattuu pilviä, pilvikin tekee varjon. Valoa pääsee läpi ohuestakin pilvestä niin vähän, ettei oma varjo juuri erotu pilven varjosta. Pilvi on vettä, mutta se ei silti ole läpinäkyvä, koska vesi on niin pieninä pisaroina tai jääkiteinä. Kun pisara on tarpeeksi pieni, lähentelee valoaaltojen kokoa, valo ei välttämättä pääsekään läpi, vaan siroilee vähän mihin sattuu.

2. Siilillä on piikit, linnulla on höyhenet
pupulla ja oravalla turkit pehmoiset.

Multa novit vulpes, verum echinus unum magnum on latinaa ja tarkoittaa, että ketulla on monta konstia, siilillä yksi, mutta hyvä. Siilille on kehittynyt hyvä puolustus, sen karvat ovat muuttuneet teräviksi piikeiksi ja se pystyy käpertymään tiiviiksi piikkipalloksi. Ketun on oltava nopea, että se ehtisi saada siilin saaliikseen.

Nykyään vain linnuilla on höyhenet. Ennen niitä oli dinosauruksillakin. Dinosaurukset kuolivat, mutta niiden jälkeläiset linnut jäivät. Höyhenistä on hyötyä lämmikkeenä erityisesti pienille eläimille, jotka jäähtyvät helposti. Höyhenet ja sulat ovat käteviä myös lentämisessä (pingviineillä sukeltamisessa).

Nisäkkäille syntyi hiukan toiselainen suoja: karvapeite. Kylmällä ilmalla lämmittää hyvin – ilma! Jos se vain ei pääse karkuun. Jänisten ja oravien tuuheassa karvapeitteessä on paljon eristävää ilmaa. Ilmava turkki on pehmoinen.

3. Muurahaiset aina rakentaa ja rakentaa,
vaan eivätkö ne koskaan valmihiksi saa.

Kukapa omakotitaloakaan valmiiksi saisi. Aina tulee jotain korjattavaa, milloin pientä milloin suurta. Sotkua syntyy helpommin kuin järjestystä. Tavaroita on helpompi rikkoa kuin korjata. Muurahaiskeon neulaset eivät ole ikuisia, niitä on vaihdettava. Kekoa on tuuletettava kuumalla ilmalla ja kylmällä estettävä lämpöä karkaamasta. Keon alla pesä jatkuu syvälle maan uumeniin ja sisällä on aina nälkäisiä toukkia ja sisällä työskenteleviä muurahaisia, joille on etsittävä ruokaa.

On myös “laiskoja” muurahaisia. Kaikki ahertavat työmuurahaiset ovat tyttöjä. Pojilla on siivet ja ne eivät tee pesän eteen mitään. Niitä kiiinnostaa vain häälento ja siivekkäät tyttömuurahaiset, joista voi tulla kuningattaria. Laiskimmilla muurahaislajeilla ei ole työmuurahaisia lainkaan, vaan ne elävät huijaamalla pesän ja lastenhoidon toisilta muurahaislajeilta.

4. Matkamies käy rantaan lammen vettä juodakseen,
niin peilikuva katsoo alta tyynen veen.

Auringon valo tulee matkamiehen kasvoihin, heijastuu siitä lammen pintaan ja takaisin silmiin. Tyynessä vedessä kuva on ehjä, tuulisella säällä se menee rikki. Tarpeeksi syvä vesi toimii peilinä, koska… (Huh, tämä on vaikea. Fyysikot apua, miten peili toimii? Lisäys: kommenteissa lainauksia kirjasta, jossa aiheesta kerrotaan hyvin.)

Fuskasin vähän tässä samoin kuin kohdassa 1. Selittelin mitä valo tekee, mutta en oikein kunnolla, että miksi. Syy on siinä, että oikeasti kukaan ei oikein ymmärrä miksi valo käyttäytyy niin kuin käyttäytyy. Tai mikä vaan oikein pieni. (Tai oikein suuri.) Meillä ei ole edellytyksiä tajuta kuin “keskikokoisia asioita”. Suuret tai pienet asiat käyvät yli ymmärryksemme.

Kun valon näkee, on kuin silmään osuisi ja uppoaisi pienen pieni pallo. Mutta lammen pinnasta heijastuessaan valo aaltoilee. Aalto voi olla monessa paikassa yhtäaikaa eikä valosta voi arvata, mihin kohtaan se vaikka silmässä lopulta pompsahtaa. Vasta kun valoa on paljon, voidaan ennustaa mitä se tekee.

5. Mitenkähän lumpeet kelluu veden pinnalla,
ja yhtä kevyt korento on niiden rinnalla.

Lumpeenlehti painaa vedenpintaa koko painollaan, mutta se on liian kevyt. Paino ei riitä uppoamiseen. Varsi ja juuret ankkuroivat lumpeen pohjaan.

Korento on lumpeen tavoin vettä kevyempi.  Kastuisi korento silti vedenpinnalle laskeutuessaan, jos veden pinta ei kannattelisi sitä. Veden pinta on jännittynyt kelmu, jonka kovuuden huomaa kyllä, jos mätkähtää veteen mahalleen (saippuaveteen sukeltaminen ei sattuisi niin paljon). Veden pienimmät osat ovat sähköisiä, niiden plus- ja miinuspuolet vetävät toisiaan puoleensa. Pinnassa olevaa vesihiukkasta eivät muut vesihiukkaset kisko ylöspäin; ylhäällähän ei ole vettä vaan ilmaa. Sen sijaan pinnassa olevia hiukkasia kiskotaan kyllä alaspäin ja siksi veden pinta pakkaantuu niin tiiviiksi.

6. Kalat asuu vedessä ja kuu ja tähdet taivaalla,
mut lapset voivat purjehtia unilaivalla.

Kalat ovat asuneet vedessä  kauan ja siellä ne yhä pärjäävät kuin -  kalat vedessä. Kauan on myös siitä, kun osa kaloista alkoi sopeutua elämään kuivalla maalla. Aikojen saatossa ne ehtivät sitten muuttua siileiksi, ketuiksi, jäniksiksi, oraviksi, dinosauruksiksi, linnuiksi, sinisiksi sammakoiksi – ja lapsiksi, jotka lukevat blogista maailman ihmeellisiä asioita.

Kuu pysyy taivaalla, koska se putoaa koko ajan maahan – mutta putoaa ohi!  Kuulla on vauhtia, joka veisi sen suoraan avaruuteen, jos maa ei vetäisi sitä puoleensa. Kuu vetää maata yhtä lujaa kuin maa kuuta. Mutta koska maa on niin paljon isompi, se ei kuun voimasta paljon liikahda.

Kuu kiertää maata, niin voi hyvin sanoa, mutta ihan tarkkaan ottaen se ei ole oikein. Hirmu eri kokoiset pallot kiertävät avaruudessa kohtaa, joka on melkein – mutta ei ihan – keskellä isompaa palloa.

Tähdet ovat aurinkoja. Lähinkin tähti on niin kaukana, että näemme sen sellaisena kuin se oli nelisen vuotta sitten; niin kauan tähden valolta on kestänyt kulkea tänne. Yllättävän usein yksi tähti on oikeastaan kaksi aurinkoa, ne vain kiertävät toisiaan niin lähekkäin, että näyttävät täältä kaukaa katsoen yhdeltä.

Paljain silmin erottuvat vain aivan lähimmät paikallistähdet. Eivätkä nekään kaikki. Esimerkiksi taivaan kirkkaimman tähden Siriuksen kahdesta auringosta toinen on jo sammunut. Se on romahtanut valkoiseksi kääpiötähdeksi, joka ei enää säteile.

Miksi nukkua ja nähdä unia? Käännetään kysymys toisin päin? Miksi valvoa? Aina nukkumalla ei pitkälle pötkisi. Elämässä pärjääminen vaatii hereillä oloa. Unen merkitys silti ihmetyttää. Ehkä aivot lepäävät ja järjestelevät kaikkia ihmeellisiä asioita, mitä ne ovat päivän aikana keränneet.

Mitä unilaivasta näkyy? Ehkä kaloja, jotka nukkuvat silmät auki. Tai delfiinejä, jotka ovat aina nukkuessaan vain puoliunessa; toinen puoli aivoista nukkuu ja toinen valvoo vuorotellen. Millaisiahan unia delfiinit näkevät?

Lähde: Pokela, M. ja Koskimies, P. 1983: Ihme ja kumma -laulu.

Musta se on kontukimalainen

Työpäivä tiedekeskus Heurekan oppaiden huoneessa keskeytyi äänekkääseen pörinään. Ikkunassa tömpsähteli kimalainen. Vaikuttavan kokoisen hyönteisen mustanpuhuvaa olemusta korostivat tumma kullanvärinen vyö ja valkoinen takaosa.

Heurekan hyönteistuntijat olivat ihmeissään. Kuningatar kimalainen oli ilman muuta, koska oli niin iso, mutta minkä lajin? Suomessa elää yli kolmekymmentä kimalaislajia, mutta tämän yksilön väritys ei täsmännyt oikein mihinkään niistä. Heräsi epäilys, että kyse oli poikkeuksellisesta tummasta värimuunnoksesta. Lajinmääritys muuttui entistä kiperämmäksi, kun normaaleihin värituntomerkkeihin ei ollut luottamista.

Nimen saamista odotellessa kimalainen eleli Heurekassa äreänä lemmikkinä. Juomaksi kuningatar kelpuutti hunajaveden. Aivan ymmärrettävästi kimalainen hermostui ennen pitkää jatkuvaan huomion kohteena olemiseen ja karkasi piiloon sisäkaton rakenteisiin. Parin tunnin kuluttua seikkailija saatiin napattua onneksi taas kiinni.

Määrityskirjallisuutta seuraamalla, kimalaiskokoelmiin vertaamalla, hyönteisharrastajien ja Helsingin yliopiston pistiäistutkijan ystävällisellä avustuksella määrityspulma lopulta ratkesi: kontukimalainen.

Kontukimalainen on hyvä pölyttäjä kasvihuoneissa ja marjamättäillä; lajin pesiä saa ostaakin. Luonnonvaraisena kontukimalainen on Suomessa melkoinen harvinaisuus. Tummaa värimuotoa kontukimalaisesta ei ole tiettävästi aiemmin maassamme havaittu.

Musta kuningatar päästettiin vapaaksi Heurekan pihan loppukesän kukkaloistoon.

Kiitokset: Hyönteisfoorumi ja I. Teräs,

(C) luotiset.wordpress.com – M. Kolkkala. Kimalainen seikkaili Heurekassa Vantaalla elokuussa 2007

Äidin tytöt, isän pojat

Vastasyntyneestä vauvasta on tapana etsiä isän ja äidin piirteitä. Yleensä molempia on helppo löytää, sillä meissä toimii hyvin tasapuolinen yhdistelmä isän ja äidin geenejä. Pienellä Wasmannia auropunctata -tulimuurahaisella pojat ovat taatusti isänsä ja tyttäret äitinsä näköisiä, sillä jälkeläiset ovat samaa sukupuolta olevan vanhempansa klooneja.

Muurahaisen ainutlaatuisesta lisääntymisjärjestelmästä raportoivat Brysselin yliopiston Denis Fournier ja Arnaud Estoup kollegoineen Nature-lehdessä. Päätelmät perustuvat geneettisten erojen vertailuun.

Yleensä muurahaispesissä lisäännytään kahta tietä: hedelmöitymättömistä munasoluista tulee koiraita ja hedelmöityneistä naaraita, joista sitten kasvatetaan joko kuningattaria tai työläisiä. Wasmannia auropunctata -kuningatar ei kuitenkaan päästä koiraan geenejä tuleviin kuningattariin. Kaikki pikkuprinsessat ovat geneettisesti äitinsä kopioita. Työläisten tekoon koiraan sukusolut sen sijaan kelpaavat.

Näyttää siltä, että kuningatar kuorii kermat päältä suvuttomasta ja suvullisesta lisääntymisestä. Kloonaamalla se saa suurimman mahdollisen määrän omia geenejään kuningatarjälkeläisiin ja koiraan geenien avulla geneettisen muuntelun edut työläisiin, joiden varassa pesän yleinen hyvinvointi on.

Koiraan kannalta tilanne olisi tällaisenaan kehno. Sen jälkeläiset olisivat aina työläisiä, ja geenien eteneminen jämähtäisi yhteen sukupolveen. Työläiset ovat näet steriilejä. Niiden kautta ei lapsenlapsia synny.

Wasmannia auropunctata -koiraat ovat kehittäneet vastaiskun. Jollakin tavalla niiden sukusolut pystyvät tuhoamaan kuningattaren osuuden hedelmöittyneen munasolun perimästä. Jäljelle jää vain koiraan kromosomisto, joten syntyvä jälkeläinen on normaali koiras ja isänsä klooni.

Jos Wasmannia auropunctata -muurahaiset käyttävät kloonausta jatkuvasti, päädytään merkillisiin seurauksiin. Joudutaan jopa pohtimaan, ovatko koiraat ja naaraat eri lajeja. Jos geenit eivät yhdisty kuin tilapäisesti työläisissä, koiraiden ja naaraiden perimät pysyvät omina linjoinaan.

Toistaiseksi näillä erikoisilla muurahaisilla pyyhkii turhankin hyvin. Ne ovat levittäytyneet ihmisen mukana ympäri maailmaa ja uhkaavat jo monin paikoin alkuperäistä luontoa.

Lähde: Fournier, D., Estoup, A., Orivel, J., Foucaud, J., Jourdan, H., Le Breton, J. ja Keller, L. 2005: Clonal reproduction by males and females in the little fire ant. Nature 435: 1230-1234.

Tämä uutinen julkaistu aiemmin: Kolkkala, M. 2005. Muurahainen kloonaa jälkeläisensä. Tiede 6: 8.

Suuri kimalaispuu

Kuka kukin on ja mitä missä milloin? Uunituore julkaisu kertoo kaiken tämän, kimalaisista. Suuresta kimalaisten sukupuusta voi tutkia paitsi kuka on sukua kenellekin, myös mitä kimalaisten kehityshistoriassa on tapahtunut, missä päin maailmaa kimalaiset ovat parhaiten edustettuina ja milloin mikäkin kimalainen on lajiutunut erilleen muista. Edustettuna sukupuussa ovat melkein kaikki maailman kimalaiset, yli kaksisataa lajia.

Sukupuu perustuu dna-vertailuihin. Vahvistusta dna-puulle saatiin myös kimalaisten ulkoisten piirteiden vertailusta. Tutkijat onnistuivat lukemaan koko kimalaisjoukolta viiden geenialueen sisällön. Neljä geenialuetta oli suhteellisen hitaasti muuttuvia solun tuman geenejä, joihin on kirjautunut luotettavasti vanhojenkin kimalaissukujen historiaa, viides, solun mitokondrion geeni taas on riittävän nopea selvittämään läheisten sukulaislajien suhteita. Dna-tiedot asetettiin riviin ja järjestykseen ja syötettiin lopuksi supertietokoneelle, joka urakoi esiin perinnöllisen aineksen kanssa yhteensopivan sukupuun.

Sukupuu paljastaa, että kimalaisten väritys ei aina kerro kimalaisten sukulaisuudesta mitään. Esimerkiksi merenrantaniittyjen sympaattinen sammalkimalainen on lämpimän oranssin-ruskea. Osa sen sukulaisista, kuten peltokimalainen ja juhannuskimalainen pukeutuu samoihin värisävyihin, mutta esimerkiksi hevoskimalainen on tyylikkäästi harmaantunut ja mustakimalaisen kaikkinaista mustuutta korostaa räikeän oranssi takaruumis. Kivikkokimalainen puolestaan on kuin ilmetty mustakimalainen, mutta kuuluukin eri alasukuun.

Samalla kimalaislajillakin voi olla useita värimuotoja, esimerkiksi hevoskimalaisissa ja sorokimalaisissa on mustanpuhuvia melanistisia muotoja. Kaikki loiskimalaiset ovat sukua keskenään, mutta muistuttavat kukin omaa emäntälajiaan hämäystarkoituksessa. Sukupuu tarjoaa myös maantieteellisiä pohdittavaa: miksi sammalkimalaisen lähin sukulaislaji elääkin Kiinassa?

Väritystä paremmin kimalaisten sukulaisuus voi selvitä katsomalla niitä kasvoista kasvoihin. Melkein kaikki jakautuvat sukupuussa kahteen suurryhmään: pitkä- ja lyhytnaamaisiin kimalaisiin. Kasvonpiirteet liittyvät kimalaisten erilaistumiseen kukkien mukaan, kuinka syvältä kukan torvesta mesi on ongittava. Yllätyksen tarjoaa pieni ja tavanomaisen näköinen sorokimalainen. Se ei suostu kuulumaan kumpaankaan suurryhmään, vaan edustaa yksin ihan omaa vanhaa evoluutiolinjaansa.

Suomessa kimalaisten kirjo on parhammillaan, meiltä tunnetaan yli kolmekymmentä lajia ja ne edustavat melkein kaikkia kimalaisten suuria alasukuja. Esimerkiksi tavallinen kesymehiläinen on kotoisin lämpimistä maista, eikä meillä villinä pärjää. Kimalaiset viihtyvät hyvin viileissä oloissa. Lapin karuimmilla paljakoillakin käy kesällä melkoinen hyörinä, kun pohjoisiin oloihin erikoistuneet kimalaiset keräävät kukista meden ja siitepölyn talteen. Kimalaisten taktiikkaan kuuluu perustaa pesä joka kevät uudelleen. Varhain keväällä kaikki kimalaiset ovat suuria, koska vain kuningattaret ovat talvehtineet. Ne ovat liikkeellä etsimässä ruokaa ja pesäpaikkaa. Työläiset ovat kuningattaria pienempiä ja elävät vain yhden kesän. Loppukesästä kukilla alkaa partioida tavallistakin värikkäämpiä ja pörröisempiä kimalaisia. Jos sellaisen uskaltaa ottaa käteen, huomaa, että se ei pistä. Värikäs, pistimetön kimalainen on koiras, kuhnuri, jonka elämäntehtävä on vain parittelu. Syksyllä koiraat työläisten tavoin kuolevat pois.

(C) luotiset.wordpress.com – Mikko Kolkkala

Kommenteissa suomalaisten kimalaisten kuka kukin on

Lähde: Cameron, S. A., Hines, H. M. ja Williams, P. H. 2007: A comprehensive phylogeny of the bumble bees (Bombus). Biol. J. Linn. Soc. 91: 161-18

Puhuva muurahainen

”Vasempaan, oikealle, kaksi kertaa vasempaan ja vielä oikealle…” Kekomuurahaiset osaavat laboratoriokokeen mukaan kertoa jopa näin monen risteyksen tarkkuudella minkä polkujen päästä ruoka löytyy.

Labyrintti muurahaisille

Mehiläiset viestivät hienostuneesti tanssimalla mistä suunnasta ja kuinka kaukaa mettä on saatavilla. Muurahaisilta vastaavaa tiedonvälitystä ei toistaiseksi tunneta.

Muurahaisten tiedetään löytävän ravintoapajalle yksinkertaisesti seuraamalla sinne palaavia pesäkumppaneita tai niiden jättämiä hajujälkiä. Laboratoriossa nämä mahdollisuudet estettiin.

Tiedustelija siirrettiin ravintolähteelle ja sen annettiin retkeillä pesän ja ravinnon väliä ja ”keskustella” tuntosarvilla ryhmänsä muiden muurahaisten kanssa kunnes sen onnistui innostaa ne valmiiksi lähtemään mukaan.

Kun 5-8 muurahaisen porukka sitten oli lähdössä ensimmäistä kertaa matkaan, itse värväri poistettiin joukosta. Veden päälle sijoitettu polkuverkosto oli tällä välin vaihdettu puhtaaseen ja hajuttomaan. Palkkiota ei enää laitettu oikeankaan polun päähän, ettei ruuan hajun perusteella löytäisi perille. Palkkion muurahaiset saivat vasta, kun löysivät onnistuneesti perille.

Tien kaksihaaraisen polunristeyksen oikeaan haaraan osasivat tutkimuksen mukaan kertoa ryhmälleen kaikki värvärit ja parhaat tiimit suunnistivat oikeaan suuntaan kuudenkin polunristeyksen yli. Sattumalta onkin tällöin jo vaikea löytää perille, kun reittivaihtoehtoja on 64.

Miten muurahaisten tiedonvälitys teknisesti tapahtuu, on toistaiseksi arvoitus. Mutta jos tutkijoiden päätelmät osoittautuvat päteviksi, muurahaisten kielellä voi kertoa monimutkaisempia asioita kuin aiemmin on uskottu.

Lähde:

Reznikova, Z. 2007: Dialog with black box: using information theory to study animal language behaviour. Acta Ethol. 10: 1-12.

(C) luotiset.wordpress.com – Kolkkala, M., Photo: Zhanna Reznikova (published here with permission from the author).

Puolentoista sentin poliisi

Poliisi puree ja pistää ja – jos muu ei auta – syö lapsesi. Brasilian kaakaoviljelmien liki puolitoista senttimetristen Pachycondyla-muurahaisten pesissä sääntöjä valvovat poliisit ovat poikkeuksellisen ärjyjä.

Muurahaisyhteisön sääntöihin kuuluu yleisesti, että vain kuningattarien sopii lisääntyä. Muut naaraat toimivat työläisinä: lastenhoitajina, vartijoina ja metsästäjinä. Työläisten erikoistuminen poliiseiksi on uusi havainto tutkijoille.

Muurahaistyöläisillä on kiusaus tehdä poikajälkeläisiä, jos vain mahdollista. Se voi onnistua ihan omin päin neitseellisesti, koska koirasmuurahaisilla on vain yksi kappale kutakin kromosomia.

Työläisten yhteinen etu on valvoa, ettei koiraskuhnureita synny liikaa. Muurahaisten perinnöllisyyden kommervenkkeihin kuuluu, että veljet ovat työläisille rakkaampia verisukulaisia kuin kanssaduunarien pojat. Mieluummin siis vain kuningatar lisääntyköön.

Kaikkien ei tarvitsisi mustasukkaisesti vahtia kaikkien lisääntymistä, jos osa erikoistuisi valvomaan sääntöjä. Juuri näin näyttää peli toimivan Pachycondyla-muurahaisilla. Työläisille tarjoutui tilaisuus kokeilla lisääntymistä omin päin, kun tutkijat eristivät osan niistä kuningattarista. Kävi niin, että kuningattaren seurassa olleet työläiset palauttivat nämä tuhlaajatytöt voimakeinoja käyttäen ruotuun kun ne taas kotiutettiin. Kanssatyöläisten lisääntymisyrityksissä syntyneitä munia syötiin suurematta surutta, kuningattaren munia kunnioitettiin sentään enemmän.

Merkittävää kyllä, useimpia työläisiä tuhlaajasiskot tai niiden munat eivät kuitenkaan hetkauttaneet suuntaan tai toiseen. Ne kävivät vain pikaisesti ihmettelemässä mitä pesään oikein viskellään ja palasivat takaisin omiin töihinsä töihin. Likainen työ jäi niistä enemmän pitäville – muurahaisten omille poliisivoimille.

(C) luotiset.wordpress.com – Kolkkala, M.

Lähde: van Zweden J. S., Fürst M. A., Heinze J. ja D’Ettorre P. 2007: Specialization in policing behaviour among workers in the ant Pachycondyla inversa. Proc. R. Soc. B 274: 1421-1428.

Mystinen metsätyöläinen

Koskemattomassa Amazonin sademetsässä seikkaileva voi yllättäen tupsahtaa kummallisen yksipuoliseen metsikköön. Puut kasvavat alueella säännöllisesti kuin joku olisi ne paikalle istuttanut ja jokainen niistä on samaa Duroia-suvun mataralajia.

Luonnonkirjon hupenemisen huomaa myös hyönteisistä. Kaikkialla vilisee kyllä muurahaisia, mutta ne ovat kaikki yhtä ja samaa Myrmelachista-suvun lajia.

Yhteistyö lajien välillä pelaa. Muurahaiset pesivät puun varta vasten niille kasvattamissa oksien kammioissa ja suojaavat kasveja vastavuoroisesti niiden vihollisilta.

Amazonin paikallisten asukkaiden tarinoissa syypää salaperäisiin yksipuolisiin metsiköihin on Chuyachaqui, paha henki, jolla on sekä sorkka että ihmisen jalka. Tutkijoilla puolestaan on ollut hiukan kuivakampi teoria, jonka mukaan Duroia-puu tukahduttaa muiden puiden kasvun alueellaan.

Pahan hengen metsikön arvoitus ratkesi, kun muurahaiset paljastuivat metsureiksi. Ne karsivat tehokkaasti alueelle pyrkivät puut jo taimina puremalla ja ruiskuttamalla niihin happoa – vain Duroia-puun taimet ne jättävät rauhaan. Ärhäkkä muurahaislaji pitää huolen myös siitä, että vieraat muurahaiset eivät niiden metsikköön tunkeile.

Muurahaisten metsätyömaa voi laajentua tuhannen neliömetrin kokoiseksi. Urakka on pienille metsureille kova. Tutkijat arvioivat, että muurahaiset ovat voineet tehdä töitä samalla paikalla satoja vuosia.

Työvoimasta muurahaisilla ei onneksi ole pulaa. Yhdellä metsälaikulla saattaa uurastaa miljoonia työläisiä sekalaisissa tehtävissä. Tuhannet kuningattaret pitävät puolestaan huolen uusien sukupolvien syntymisestä.

Paikallisesta runsaslukuisuudestaan huolimatta metsänhoitajat ovat vain pieni osa Amazonin sademetsän massiivisesta muurahaismäärästä. Vaaka heilahtaisi epäröimättä muurahaisten puolelle vaikka toiseen puntariin kerättäisiin kaikki sademetsän linnut, nisäkkäät ja muut maalla elävät selkärankaiset.

(C) luotiset.wordpress.com – Kolkkala, M.

Lähde: Frederickson, M. E., Greene, M. J. ja Gordon, D. M. 2005: ‘Devil’s gardens’ bedevilled by ants. Nature 437:495-496.