Mies johtaa kuoroa tyylikkäästi ja tunteella musiikkiin eläytyen. Musiikki loppuu ja sama mies on eksyksissä. Kuka hän on, missä hän on, mitä on tapahtunut? Miehen muistikuvat juuri tapahtuneesta kestävät vain muutaman sekunnin; jokainen silmänräpäys avaa uuden maailman. Päivästä toiseen, silmänräpäyksestä toiseen hän tuntee kuin olisi vasta herännyt. Näin on ollut jo parikymmentä vuotta.
Sairaus on tuhonnut miehen muistin myös takautuvasti. Entisellä muusikolla ei ole juuri mitään tietoista muistikuvaa kymmenistä vuosista elämäänsä. Miten hän voi johtaa kuoroa. Tai soittaa sujuvasti pianoa? Miksi musiikki ei ole unohtunut?
Neurologi Oliver Sacks jatkaa kiehtovia tapauskertomuksiaan uudessa kirjassa Musicophilia. Monet aikaisemmista kirjoista (muun muassa Heräämisiä, Mies joka luuli vaimoaan hatuksi ja Antropologi Marsissa) tutut potilaat tavataan kirjassa uudelleen – ja monta uutta. Yhdistävänä teemana on tällä kertaa musiikki. 24.1.2008
(Jatkuu… Oliver Sacksin uudessa kirjassa on niin hengästyttävän paljon asiaa, ettei sitä arvostellakaan hetkessä. Sacksillä tuntuu olevan loputtomasti potilaita ja ystäviä – ja ystäviä, jotka ovat myös potilaita. Toistoakin tulee, Sacks ei aina malta olla kuvailematta kaikkia mahdollisia mielenkiintoisia tapauksia ja yksityiskohtia. Mutta melkeinpä aina muutaman sivun välein tulee jotain uutta mikä pysäyttää miettimään. Aivojen fysiologisesta tutkimuksesta en ole koskaan saanut paljon irti, mutta kuinka paljon paljastavatkaan pienet vauriot ja poikkeamat aivojen osissa. Varsinkin kun näkemystapa on niin kokonaisvaltainen ja humaani, mutta silti tieteellisen kriittinen kuin se Sacksillä on.)
(C) luotiset.wordpress.com – Kolkkala, M.
Sacks, O. 2007: Musicophilia: tales of music and the brain. Alfred A. Knopf. New York, Toronto.
LUonnonTIedeuutiSET 
Enpä ole vielä saanut referaattia loppuun…
Tänään tuli vastaan ohjelma tuosta Sacksin kirjan muistinmenetyspotilaasta (Clive Wearing). Ohjelman introsta tulee mieleen Monty Pythonin Déjà vu -sketsin introt ja itse ohjelmasta tulee mieleen itse sketsi – tai Päiväni murmelina -elokuva. Paitsi että, niin vaikea kuin sitä onkin ymmärtää, Clive’ille ei tule pienintäkään muistikuvaa, tai edes tunnetta, että täsmälleen sama tilanne on toistunut jo vuosikausia, satoja kertoja päivässä.
Vielä karmeampi vaihtoehto, mitä jos déjà vu -tunne tuleekin; jos muistisairaan elämä voikin olla loputonta kymmentuhatkertaista déjà vuta ilman pienintäkään toivoa ikinä muistaa ja käsittää, mistä tunne johtuu…
[…] O. 2007: Musicophilia: tales of music and the brain. Alfred A. Knopf. New York, […]