Kirjojen kulttuurievoluutiota III – eli laiskaa kesäkirjoittelua

Tällä ei nyt niin kauheasti ole itse asian kanssa tekemistä, mutta täytyyhän sitä joskus päästä vähän elvistelemäänkin.” (Esko Valtaoja: Kaiken käsikirja: Mitä jokaisen tulisi tietää, s. 87)

Suhtautumiseni Valtaojan kirjaan on kaksijakoinen. Tärkein ensiksi: on mahtavan hienoa aina kun joku kirjoittaa luonnontieteeseen painottuvan populaarikirjan suomeksi, varsinkin jos kirjoittaja on itse pätevä tutkija, osaa kirjoittaa sujuvaa tekstiä ja on kiinnostunut laajasti muistakin aloista kuin omastaan. Pienellä kielialueella on selvää, ettei tiedekirjoitushommalla elä, joten innostusta on oltava kirjoittamisessa mukana. Huono puoli on, että Valtaoja ei ole tällä kertaa ehtinyt tai jaksanut tehdä järin hyvää kirjaa.

Kaiken käsikirjan ensiselailussa tuli olo, että kestänköhän edes lukea koko kirjaa, mutta järjestin sitten niin, että oli käytännössä pakko (tiesin joutuvani olemaan viikon verran sairaalassa, enkä ottanut juuri muuta lukemista mukaan…)

Tunnen kirjoittajan vain tämän kirjojen kautta, en ole koskaan nähnyt Valtaojaa livenä ja televiosiossakin muistaakseni vain kerran, jossain lastenohjelmassa (katson aika vähän televisiota). Sosiaalinen media pullauttelee aika ajoin Valtaojan lehtijuttuja luettavaksi (tykkään niistä yleensä). Valtaojan ja piispa Pihkalan yhteisiä kirjoja en ole lukenut, koska en ole kiinnostunut uskonnoista. (Lisäys: katsoin telkkaria.)

Aloitan arviointini seitsemännestä luvusta, koska se on minusta ehkä kirjan paras, luvun nimi on Historia. Luku tarjoilee virkistävää, sopivasti provosoivaa tekstiä. On mukava ajatella, että historiankirjoissa kerrotaan lähinnä siitä kuinka apinalaumat riitelevät resursseista.

Historialuku alkaa johdannolla: ”Maailmanhistoriassa on ollut vain neljä todella merkittävää tapahtumaa: Homo sapiensin synty Afrikassa, lähtö alkukodista levittäytymään ympäri maailman, maanviljelyksen keksiminen ja tieteen keksiminen.” Heh, juuri tällaista olennaisen tiivistämistä mukava pilke silmäkulmassa Kaiken käsikirjalta kaipaisin.

Jos vähän saivartelen sanoilla, noista neljästä vain viimeinen on historiaa, muut ovat esi-historiaa, niistä ei ole säilynyt kirjoitettua tietoa (ei ole ollut mitä säilyä). Mutta niin ajatellen tuo on oikeastaan vielä parempi: Maailmanhistoriassa on vain yksi todella merkittävä tapahtuma: tieteen keksiminen (ja tiede on saanut selville nuo kolme esihistoriallista merkittävää tapahtumaa). Aikaskaalan kaventaminen tosin johtaa kysymään, että eivätkö vaikka kirjapainotaidon tai, vähän varhaisempi, taiteen keksiminen ole todella merkittäviä tapahtumia? Vaimon(?) taidegallerian puksuna on mukava puuhastella, mutta ei taiteilu nyt sentään kosmologialle vertoja vedä?

Ihmiskunnan todellinen historia on kertomusta siitä, mitä tapahtui ihmisille, ei siitä mitä tapahtui vallanpitäjille ja heidän suunnitelmilleen maailman tai joen vastakkaisen rannan valloittamiselle.” Valtaoja pistää keisarit ja diktaattorit tyylikkäästi oikeaan mittakaavaan, häviämään jo naurettavien muutamien satojen vuosien jälkeen pieniksi kuriositeeteiksi ja sitten unohduksiin. Ehkäisypillerin keksijän esittäminen Hitleriä merkittävämpänä ihmisenä on hieno veto. Uskontojen perustaminenkin on (toivottavasti) pikkuhiljaa jäämässä pois muodista, niin että jos lukija mielii mukaan Valtaojan mainitsemaan ”Ihmiskunnan 100 suurinta” -kirjan  tuleviin painoksiin, tieteily lienee varmin uranvalinta (taiteilemallakin voi tietysti yrittää ohittaa vaikka Jeesuksen).

Viides luku nimeltä Elämä on myös aika huippu (kunnes kosahtaa vanhaan ongelmaan eli fylogeneettisten puiden väärinymmärtämiseen). Elämän tarinasta piirtyy elokuva-analogian kautta mukavan päätön ja todenmukainen tarina: ”pitkän ja huolellisen juonikehittelyn jälkeen päähenkilöt ovat lopultakin päätyneet ensimmäisille treffeilleen, kumartuvat juuri suutelemaan, ja PAM! Valtava räjähdys, ja savun ja pölyn laskeuduttua jäljellä ei ole enää pariskuntaa, ei itseasiassa koko ravintolaa eikä kaupunkiakaan”. Edistystä on tapahtunut Avoin tie -kirjasta, jossa Valtaoja harhautui ajattelemaan, että biologisella evoluutiolla olisi selkeä suunta yksinkertaisesta monimutkaiseen.

Sitten se kosahdus. Elämän sukupuiden väärin ymmärtäminen on niin yleinen ongelma ammattibiologeillekin, en meuhkaa siitä tässä pitkään (kiinnostuneille: Miten tulkita sukupuita ihan väärin). Sanottakoon vain että tällaisen lauseen: ”Keskimääräinen älykkyystaso on kasvanut aina uuden oksanhaarauman kasvaessa elämän sukupuuhun”  voi kirjoittaa vain joku, joka ei ymmärrä, miten elämän sukupuita tulkitaan. Vastaava virhe oli jo Valtaojan ensimmäisessä kirjassa Kotona maailmankaikkeudessa (arkkien ja muun elämän sukulaisuus, s. 93), joka muuten on tähänastisista kirjoista sekä syvällisin että hauskin. Erään planeetan ihmeitä -blogi korjailee tyylikkäästi Valtaojan tämän kertaisia sekoiluja sukupuiden ja älykkyyden kehityksen kanssa.

Hillis plot

En malttanut olla lisäämättä tällaista kuvaa… Kysymys mikä nykyisistä eliöistä on lähinnä jotain varhaista (kehittymättömintä) oksanhaaraa palautuu lopulta triviaaliksi matemaattiseksi kysymykseksi: mikä ympyrän kehän pisteistä on lähinnä ympyrän keskipistettä…? Kuvasta sopii yrittää demonstroida ”älykkyystason keskimääräistä kasvua jokaisessa puun oksanhaaraumassa”. Kasvien kohdalla sukupuuta esimerkiksi on tosi monta haaraumaa, kasvien täytyy olla jo älyttömän fiksuja…? (Tutki kuvaa suurempana.)

Ihmislajien evoluutio on Kaiken käsikirjassa esitetty hyvin. Valsteen (2012) Ihmislajin syntyä on luettu tunnollisesti ja hyvä niin. Valsteen tekstin tiivistelmään ei ole paljon lisäämistä, on turhaa elvistelyä mainita kahdessakin kohtaa ehtineensä jo nähdä (”Naturea ja Scienceä tarkoin seuraavana”) jotain erilaisia lukuja Valsteen kirjaan verrattuna (simpanssin, bonobon ja ihmisen linjojen erkaantumisajankohdat) – varsinkin kun luvut menevät pieleen. ”Simpanssit ja bonobot […] paiskasivat kättä vain kaksi miljoonaa vuotta sitten.” Naturejutussa, jossa bonobon perimä julkaistiin arvioidaan simpanssin ja bonobon erkanemisajankohdaksi noin miljoona vuotta ja mainitaan luvun olevan sopusoinnussa useimpien aikaisempien tutkimusten kanssa (Prüfer ym. 2012, juttua pitää jaksaa lukea kolmannelle sivulle asti).

Alkuräjähdykseen ja maailmankaikkeuden kehitykseen on käytetty kaksi lukua ja hyvä niin, aihe on älyttömän kiehtova tämän oman alansa Valtaoja hallitsee. Kelpo tekstiä, ainoa mikä aina häiritsee tällaisissa, on kosmologien kevytmielinen suhtautuminen äärettömän käsitteeseen, sitä ei kunnioiteta tarpeeksi. Tästäkin olen kirjoittanut aiemmin sen verran, että riittäköön tässä, että en ymmärrä miten edes ”N-ulotteinen superasukki” kykenisi havaitsemaan vähempiulotteisia äärettömiä universumeja kokonaisuudessaan (”kuplina”); emme mekään voi havaita ääretöntä yksiulotteista viivaa. Ääretön on kuitenkin jotain mitä ei voi havaita ja minkä olemassaoloa ei voi ikinä todistaa.

Kuva: Wikipedia

Antropista periaatetta Valtaoja varoo mainitsemasta ja puhuu aihetta liipatessaan vähän itsensä kanssa ristiin: ”Pienessä mielessäni epäilen, että maailmankaikkeudella on tarkoituksensa, ja ainakin yksi sen tarkoituksista on tuottaa tänne eläviä olentoja, jotka pystyvät olemaan tietoisia maailmankaikkeudesta”  ja myöhemmin: ”On tietysti helppo ajatella, että ilman älyä maailmankaikkeudessa ei olisi paljonkaan järkeä. Miksi panna pystyyn koko suurenmoinen show, jos ei ole katselijoita? Niin houkuttelevalta kuin tällainen ajatus tuntuukin, ainakin minusta itsestäni se ei ole perusteltavissa – tai ainakaan kukaan ei ole esittänyt järkeenkäypiä perusteluja, mystiikka sikseen.” Jos tietoisuus ja äly katsotaan suunnilleen samaksi asiaksi, niin Valtaoja epäilee siis maailmankaikkeudelle jotain tarkoitusta, jolle ei ole järkeenkäypiä perusteita. Kieltämättä antropinen periaate on älyttömän kinkkinen aihe. (Ehkä aihetta käsiteltäisiin siinä ”Metafysiikan perusteet osa XLVII:ssä”, mikä Valtaojan tekisi mieli dumpata roskakoriin…)

Valtaoja valittaa (oikeutetusti) kuinka älytön huuhaa ja hömppä lainailee nykyisin energian, säteilyn ja ulottuvuuksien kaltaisia fysiikan termejä kuulostaakseen uskottavammalta. Valtaoja itse on lukenut ilmeisesti hindulaisuudesta, eikä malta olla lainaamatta termejä sieltä, ”Shiva tanssii” Järjestyksen kasvu -luvusta alkaen kirjassa vähän joka paikassa.

”Ei sitä suppeampaa suhteellisuusteoriaakaan jaksaisi taas selittää”? Kaiken käsikirjassa ei mainita suppeampaa suhteellisuusteoriaa!

Yhden kappaleen keskellä suppeampaa suhteellisuusteoriaa vähän piileskelee kvanttifysiikan ja yleisen suhteellisuusteorian seassa: ”Kaikella on syynsä. Kahdessa paikassa ei voi olla yhtä aikaa. Torpan mummokin tietää, että jokin joko on tai ei ole. Aika kulkee tasaisesti ja on sama kaikille. Identtiset kaksoset ovat samanikäisiä. Mennyt on mennyttä ja tulevaisuus tulevaa. Asiat tapahtuvat tietyssä järjestyksessä. Yhdensuuntaiset viivat eivät koskaan kohtaa. Fyysikko  vain pudistelee päätään ja hymyilee kärsivällisesti: sori vaan, mutta todellisuus ei nyt satu olemaan arkijärjen mukainen”. Torpan mummolle puistellaan päätä ja hymyillään, mutta ei sitten tällä kertaa yritetäkään kertoa millainen suppeamman suhteellisuusteorian kuvaama todellisuus on.

Kirjassa on häiritsevää alentavuutta, professoritason älykkyydellä (s. 115) kerrotaan asioita ja oletetaan lukijan hämmästyvän:  ”Heh heh, paljastit juuri korttisi: olet naiivi realisti”. Arkijärjen vastaiset kvanttifysiikka ja etenkin suppeampi suhteellisuusteoria oletetaan kyllä lukijalle tutuksi kauraksi, mutta arkijärjen vastainen solipsismi oletetaan sitten jostain syystä lukijalle ”tyrmäysiskuksi”, josta ei ole ikinä ennen kuultukaan. (”Å samma på svenska, kieliviisastelijat!” Keksiikö joku, mitä tuo heitto tarkoittaa solipsismin yhteydessä sivulla 19?)

Kaikkiaan kirjan idea on hyvä, suomeksi tällaista ei ole vielä tehty (jos ei Markus Kajon ”Ihmisen käsikirjaa” lasketa…). Vanhasta muistista tulee paikoin oikein hyvää juttua, mutta ”yritys tiivistää kaikki olennainen maailmasta ja ihmisestä, aineesta ja hengestä, pariin sataan sivuun” jää melko vaisuksi yritykseksi. Mihinkään ei oikein jakseta paneutua kunnolla, kirjan hyvän rungon päälle liimaillaan satunnaisen oloisesti sitä sun tätä enemmän tai vähemmän aiheeseen liittyvää; osa aasinsilloista on niin heikkoja, että aasit putoavat jokeen.

Hyviä juttuja

Viimetorstailaisuus”, eli ei voi todistaa, etteikö maailmaa luotu viime torstaina. Russell näemmä käytti aikamäärettä viisi minuuttia, mutta viime torstai kuulostaa mukavammalta.

Täällä tapahtuu kaiken aikaa yhä kummallisempia asioita: pimeyteen ilmestyy sokaisevana loistavia kaasupalloja, ja hieman myöhemmin avaruuden pölyhiukkaset takertuvat toisiinsa ja kasvavat kivimöykyksi, jonka pinnalla kiiluvasilmäiset apinat hyppäävät alas puusta ja alkavat rakentaa kuuraketteja.”  Osuvaa tiivistämistä, mukavia sanoja, tämä on Valtaojaa parhaimmillaan.

E-ELT = ”eurooppalaisten ältsin suuri teleskooppi” 🙂

Ei niin hyviä juttuja

jumalat kyrpiintyvät” Ei toimi ruma sana kirjoitetussa tekstissä, ei; ältsin suuri teleskooppi oli mukavampaa huumoria minusta, makukysymys tietysti.

Muuten, jos rusina liikkuu mummon pullassa sitä ei kannata syödä.” Ai, mikä siellä pullassa sitten on?

Vastasyntyneillä lapsilla aivot vievät kaksi kolmannesta [energiasta] – uskomaton suhdeluku, kun ajattelee, että ne rääpäleet eivät osaa kuin kolme temppua, rääkymisen, kakkimisen ja tissin lutkuttamisen.” Totta, professorit osaavat paljon enemmän temppuja. Jos yksilönkehitystä aletaan tekstissä miettiä, niin vähän voisi minusta tosissaankin valaista sitä mieletöntä prosessia, kun vauvan aivot ottavat hallintaan valtavaa uutta informaatiotulvaa ja järjestelevät sitä itse itseään ohjelmoiden hallittavaan ja ymmärrettävään muotoon.

”Ei nyt oikein jaksais”?

En ole vielä ehtinyt lukea kirjaa [Dalai Laman ”Mind and life”], mutta eiköhän se putkahda esille uskontoa käsittelevässä luvussa

Kuukauden ahkera työ ja kolme- neljäkymmentä vuotta sitten opitun mieleen palauttaminen varmaan riittäisi […] mutta taidanpa antaa olla
[sähköheikon vuorovaikutuksen teoriasta].

Kenties jokin pani hyvin nuoren kosmoksen laajenemaan inflatorisesti […]  en edes yritä heitellä tähän lukuja

”[…] maailmankaikkeutemme voi olla seurausta […] vaikkapa toisiinsa törmäävistä braaneista. (Mikä on braani? Sillä ei ole oikeastaan mitään merkitystä […]).

Juutuin tähän kohtaan useaksi päiväksi koettaessani keksiä keinoa kuvata fysiikan nykyisiä perusteorioita edes jotenkin ymmärrettävällä ja lyhyellä tavalla. Aivan turhaan, tietysti; suomeksikin löytyy monia kokonaisia kirjoja, jotka koettavat kuvata kvanttifysiikkaa ilman matematiikan apua – mutta se on loppujen lopuksi mahdotonta

Pyyhe kehään, takkaan tuli ja makkaraa paistamaan…?

Minä, minä, minä…

Esko Valtaojan Kaiken käsikirja kertoo aika paljon – Esko Valtaojasta. Näköispatsasta mietitään taas (tälla kertaa ei sentään planeetan kokoista), irrallisille heitoille moottoripyörällä ajelusta tai kilon sianpotkan syömisestä en keksi muuta merkitystä kuin vihjata lukijalle, että kirjoittaja on Äijä. Valtaoja vertaa melkein vastasyntynyttä maailmankaikkeuttakin itseensä: ”suhteessa sama kuin jos minusta olisi otettu kuva Kemin keskussairaalassa viisitoista tuntia syntymäni jälkeen”. Kuulostaisi mukavammalta sanoa, että ”sama kuin sinusta, arvon lukija, olisi otettu kuva viisitoista tuntia syntymäsi jälkeen” (ikäkorjaus pitäisi vain tehdä). Jos teoksen nimi on niin mahtava kuin Kaiken käsikirja, sen pitäisi kestää aikaa niin pitkälle tulevaisuuteen, että kellään ei ole enää aavistustakaan miltä Esko Valtaoja näytti vanhana, saati vauvana.

”On tässä kierretty muutakin kuin tahkoa”?

Työmatka La Palman tähtitornille, kirjoittamassa taiteilija- ja tutkijaresidenssissä eteläisessä Italiassa, vaeltamassa Grand Canyonissa…

Berliinissä Valtaoja näkee oluttuopin kuivuvassa vaahdossa jotain syvällistä, mutta ei oikein osaa päättää mitä. ”Ihan shelvää tamilhin kielishtä kirjoitushta täshä, hips, eikush shittenkin elämän shynty”?

Virheitä

Muita merkittäviä virheitä kuin sukupuiden väärin ymmärtämisen en huomaa, jotain pientä aina.

Jäkälät eivät ole kasveja.

North Sentinel Island… Siellä elävät maailman viimeiset aidosti kivikautiset metsästäjä-keräilijät”; pokkana vaan: ”maailman viimeiset”. Kukaan ei ole varma minkä verran kontakteja Amazonin alueen ja Papua-Uuden-Guinean viimeisillä metsästäjä-keräilijäheimolla on ollut muuhun maailmaan, mutta varmasti joukossa on yhtä aitoja kuin mainitulla saarellakin.

[Aine, energia, voimat, paikka ja aikaovat mitä ilmeisimmin olemassa naiiveimmallekin realistille” – vähiten naiiville realistille, kai?

Halle Berry

Jos laitettaisiin vierekkäin oranki, gorilla, simpanssi ja Halle Berry – viimeksi mainittu tietysti ilman vaatteita – objektiivinen tutkija ei voisi välttyä johtopäätökseltä, että ihmisen ja ihmisapinoiden väliset erot ovat pienempiä kuin apinoiden keskinäiset erot. (Halle Berryn kohdalla objektiivisuuden säilyttämisessä voisi tietysti olla omat ongelmansa.)” Kiitos, ymmärsin tämän yskän jo ensimmäisestä lauseesta, oikeastaan ymmärsin sen jo aikaisemmista kirjoista. Tekstissä olisi muutenkin tiivistämisen varaa ihan virketasollakin (kustannustoimittajan hommia, kai): ”Tule tänne ja juttele kanssani, tai jos se ei saa sinua vakuttuneeksi, voin vaikka vetää sinua turpiin jos ei muu auta”.

Tiivistelmä

Kirjasta jää vähän sellainen olo, että ”pakkohan sekin oli vääntää ja uhrata kesälomapäivistä kolme tuntia kirjoittamiseen; kun oli ne apurahatkin tullut saatua”.

Aiemmat arviot

Kirjojen kulttuurievoluutiota I – Kotona maailmankaikkeudessa ja Avoin tie: kurkistuksia tulevaisuuteen

Kirjojen kulttuurievoluutiota II – Ihmeitä: kävelyretkiä kaikkeuteen

Kuvat

Maailmankaikkeuden kehitys: Wikipedia
Elämän kehitys: http://www.zo.utexas.edu/faculty/antisense/tree.pdf

(C) Kolkkala, M. – luotiset.wordpress.com

4 vastausta artikkeliin: Kirjojen kulttuurievoluutiota III – eli laiskaa kesäkirjoittelua

  1. Maija Karala kirjoitti:

    Kiitoksia linkkauksesta! Ja on hyvä saada kirjalle perusteellisempikin arviointi, itse kun keskityin vain pariin eniten mieltä kaihertaneeseen seikkaan.

    ”Jos tietoisuus ja äly katsotaan suunnilleen samaksi asiaksi, niin Valtaoja epäilee siis maailmankaikkeudelle jotain tarkoitusta, jolle ei ole järkeenkäypiä perusteita.”

    Niin, mikäpä estäisi Valtaojaa arvelemasta asioita, joille ei ole järkeenkäypiä perusteita? Tavallaanhan on rehellistä myöntää, että omassa epäilyksessä ei ole järjen hiventä, sen sijaan että ryhtyisi keinoja kaihtamatta keksimään perusteluja, kuten ihmiset harmillisen usein tekevät. Olisin kyllä kaivannut kirjalta vähän enemmänkin tämänsuuntaista älyllistä rehellisyyttä.

  2. nopoles kirjoitti:

    Kiitos vaan itsellesi hienoista kirjoituksista, harvasta blogista tulee luettua jokainen postaus alusta loppuun, mutta Erään planeetan ihmeistä tulee.

    Ei ihme, että Valtaoja vähän pallottelee edestakaisin tuon mainitun aiheen kanssa. Fyysikot eivät yleensä pidä tuosta tietoisuuden pakollisen olemassaolon ajatuksesta, koska se ei oikein johda mihinkään, mutta paha sitä on käydä kiistämäänkään – kenen mielestä sellainen maailmankaikkeus olisi olemassa, jossa ei olisi ketään sitä havaitsemassa? – ja kun täällä kerta ollaan havaitsemassa ja ihmettelemässä, niin luonnonlakien on pakko olla sellaisia, että tietoisten havaitsijoiden synty on mahdollista.

  3. nopoles kirjoitti:

    Ajattelin laajentaa perspektiiviä ja katsoa sitä telkkaria, ensimmäisen vastaan tulleen Valtaojan haastattelun Yle Areenasta (31.1.2013 – http://areena.yle.fi/tv/1818555). Heti selvisi, että kirjailija on hyvä puhuja. Nopeassa haastattelutilanteessa Valtaoja ehti sanoa paljon punnittua asiaa. Huumorin sisään oli piilotettu kritiikkiä, huutia saivat epäkohdat – tietellisen sisälukutaidon puute ja mihin se johtaa, lehtien olematon panostus tieteeseen ja tiedekirjojen heikko asema markkinoinnissa ja kirjallisissa palkinnoissa. Kaikkiaan haastatelusta piirtyi sympaattinen kuva haastateltavasta, ei ollenkaan elvistelevä.

    Haastattelun tehnyt toimittaja huomasi lukiessaan olleensa juuri sopivaa kohderyhmää kirjalle ”pähkäillään eestaas tällaisia höpöhöpöjuttuja ja sitten sinä saat lukijan kiinni […] ainakin minä olen näköjään tällainen (tarkistaa kirjasta) naiivi realisti”. Ehkä Valtaoja tosiaan tuntee kohderyhmänsä ja tietää miten kirjoittaa kosmologiaa kosmetologeille.

    Sitaatteja haastattelusta:

    ”[Lauri Jäntin palkinnosta] ilahduttaa se, että tietokirja saa jonkinlaista huomiota osakseen. [Tiedekirjoja] ei näy kulttuurisivuilla, kun ne ei oo kulttuuria, tiedesivuja lehdissä ei tahdo olla ollenkaan.” ”Hetkeksi tietokirjallisuus muistuttaa, et ’hei me ollaan olemassa!’”

    -”Onko kirjan nimi pöyhkeä?”
    -”On tottakai, siitä tulee sellainen mukava lämmin (pöyröynen? en saa selvää sanasta) olo kun saa ihmiset vähän hikeentymään.” ”Kirjoja pitäis myöskin myydä ja onhan se koukuttavampi nimi ’Kaiken käsikirja’ kuin ’Joitakin haja-ajatuksia muutamista asioista’.”

    ”Sirpaletietoa piisaa, parilla näpäytyksellä saa KVG-menetelmällä minkä tahansa asian selville.”

    ”Ensin tulee mieleen niinku, jos ei kirjan nyt nimi niin teema ja sitten mä alan miettiä, että, jaha, mitäs siihen pistäs.”

    ”Meni varmaan ensimmäinen vuosi meni siihen, että mä niinku mietin, että mitäs siihen sitte kuulus, kun mä olin päättänyt, että sen pitää olla ohut ja pieni, niin ku Sudenpentujen käsikirjakin, josta myöskin löytyy vastaus kaikkeen.”

    ”Me [tietokirjailijat] kilpaillaan sitte ajasta tosi-TV:n ja Zlatanin elämänkertojen ja muitten kanssa, niin, että täytyy houkutella ihmiset lukemaan ja kyllä tuhatsivuiseen järkäleeseen tarttuminen on meillä jokaisella paljon isompi kynnys kuin 200-sivuiseen.”

    ”Jos mä totean heti ensimmäisessä luvussa, että kukaan ei o olemassa, niin kuka sitä kirjaakaan sitte ostaa.”

    ”Jos ei ajattele itse niin joku toinen ajattelee sun puolestas ja ei siinä koskaan hyvin käy ja me eletään demokratiassa, jossa jokainen ääni on samanarvoinen niinkuin pitää ollaki, mut kun me sitten kohdataan todellisuus, niin todellisuutta vastaan jokainen mielipide ei ookaan enää samanarvoinen.” ”Tarvitaan hyviä kirjoja, tietokirjoja, tietoa houkuttelemaan ihmiset ajattelemaan ja nimenomaan ajattelemaan itse. Taivas varjelkoon sitä, että ihmiset alkais ajattelemaan niin ku minä ajattelen.”

    ”Yhä monimutkaisemmassa maailmassa meidän pitäis koittaa olla yhä skarpimpia […] vaikkapa sen kanssa että todella luetaan ja kuunnellaan, että mitä toinen sanoo eikä vaan kuulla sitä, mitä itse kuvittelee, että tollasta toi sanoi.”

    -”Saitko keneltäkään apua tai tarkistiko kukaan, että asiat ovat näin?”
    -”Ei, mä oon semmonen yksinpuurtaja.” ”Kun tässä on elänyt jo, lähestyy jo ongelmajäteikää, kohta 62, niin on siinä vähän niin ku perustietoa ehtinyt karttua.”Faktat koitan tsekata ja tsekkaan itse ja toivon aina, että jos lukijat löytää jotakin virheellisyyksiä niin ottavat minuun yhteyttä niin korjataan sitten seuraavaan painokseen.”

    Seuraava projekti on lasten tähtikirja, tällä kertaa ei yksin puurtamalla, vaan mukana ovat myös ohjaaja Lisbeth Landefort ja graafikko Tuula Moilanen. Kuulostaa hyvältä.

  4. nopoles kirjoitti:

    Ensimmäinen koira kuussa: kootut kolumnit. Ursa.
    Hei, tämähän on ihan paras Esko Valtaojan kirja! Ei mikään yhtenäinen teos, vaan sekalainen kokoelma kolumneja monen vuoden ajalta – ja ehkä juuri siksi niin vapautunut. Virheitäkään en löydä niin kuin kirjoista.

    Provosoivaa, mutta en provosoidu, olen melkein kaikesta samaa mieltä!

    Tässä pari huippumaistiaspalaa kirjasta:

    ”Kukaan ei vie autoaan noitatohtorin huollettavaksi, mutta kun jostain ponnahtaa huru-ukko julistamaan, että rokotukset tai ruisleipä tai EU vaarantavat terveytemme, niin se on menoa se.”
    Arjen mystiikkaa, s. 448-449

    ”…ihminen ei yleensä lue saadakseen tietoja mielipiteen muodostamista varten. Hän lukee löytääkseen tietoja, jotka tukevat hänen jo olemassa olevaa mielipidettään. Vaatii aivan erityistä ponnistusta lukea niin tarkasti, että myös oman ennakkoasenteen vastaiset asiat tulevat ymmärretyiksi ja jäävät mieleen. Ymmärsitkö?”
    Sata kolumnia 347-349

    ”Keväisellä yötaivaalla loistaa komeana suuren metsästäjän Orionin tähtikuvio. Sen vasemmassa ylänurkassa on kuolemaa tekevä punainen jättiläistähti Betelgauze, joka voi ihan hyvin räjähtää supernovana jo huomenna. Betelgeuzen raadosta riittää kalsiumia pariinkymmeneen biljoonaan triljoonaan lasilliseen maitoa. Luupäiden tulevaisuus on turvattu pitkälläkin tähtäimellä.​” Luupäiden maailma s. 121-124

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: